Talas-yhteiskerhotilan rakentaminen jatkuu vuoden 2025 ajan.
Kalasataman uusimpiin rakennuksiin lukeutuvan Talas-yhteiskerhotilassa pauke jatkuu. Syyskuussa 2025 tehdään julkisivutöitä rakennuksen ulkopuolella sekä sisävalmistusvaiheita. Rakentaminen käynnistyi vuoden alussa.
Yhteiskerhotila tulee valmistuessaan Kalasataman ja alueen palveluyhtiöiden asukkaiden käyttöön. Talakseen sijoitetaan muun muassa tiloja etätyöskentelytilaa, juhla- ja kokoustiloja sekä sauna.
Julkisivutöitä ja taloteknisiä asennuksia
Tällä hetkellä julkisivutöissä rakennetaan ulkoterassia, josta avautuu näköala merelle. Terassista pääsevät tulevaisuudessa nauttimaan muun muassa Talaksen saunan käyttäjät. Lisäksi pian käynnistellään pihatöitä .
Sisäpuolella edetään sisävalmistusvaihetta, joka pitää sisällään esimerkiksi taloteknisiä töitä sekä ja alakattojen, seinäverhoilujen ja lattiapintojen asennuksia.
Kohteen työpäällikkö Jani Miettinen kertoo, että työt ovat edenneet pääosin odotetusti, joskin aikataulussa on ilmennyt pientä viivettä. Rakennus valmistuu suunnitelmien mukaisesti ennen joulua 2025.
Kalasataman ensimmäinen yhteiskerhotila
Talas-rakennuksen on suunnitellut AOR Arkkitehdit, joka voitti suunnittelukilpailun vuonna 2022. Talas-nimi viittaa venekatokseen, ja suunnittelussa on huomioitu yhteiskerhotilan historiallinen, merellinen sijainti.
Talas on ensimmäinen Kalasataman laajalle asuinalueelle nouseva palveluyhtiöiden yhteiskerhotilarakennus. Tulevaisuudessa myös Hermanninrannan asemakaava-alueelle sijoitetaan toinen yhteiskerhotila.
Talaksen rakentaminen alkoi vuoden 2025 alussa, ja sen peruskiven muuraustilaisuus järjestettiin tammikuun lopussa. Tilat kalustetaan ja varustellaan tammikuun 2026 aikana, ja rakennuksen avajaistilaisuutta päästään juhlistamaan tämänhetkisen arvion mukaan tammikuun lopussa.
Kalasataman Palvelu Oy:n ja Kalasataman Palvelu 2 Oy:n rakennuttajilta ja osakasyhteisöiltä kerätyt D-osakkeen merkintä- ja liittymismaksut, jotka kerättiin yhteiskerhotilan toteuttamiseen, riittävät näillä näkymin kattamaan Talas-kiinteistön urakan loppuun saattamisen. Hankkeen rahoitus ei siis näin ollen edellytä lisäinvestointeja.
Alueen palveluyhtiöiden osakasyhteisöjen käyttöön
Asukkaat voivat varata eri tiloja Fisuverkko-portaaliin tulevan varausjärjestelmän kautta, ja varaamisesta annetaan tarkemmat ohjeet myöhemmin. Tiloja pääsevät käyttämään Kalasataman Palvelu Oy:n ja Kalasataman Palvelu Oy 2:n sopimusalueiden palveluyhtiöiden osakasyhteisöjen (mukaan lukien taloyhtiöt) asukkaat ja osakkaat.
Sopimusalue kattaa muun muassa seuraavat alueet: Sörnäistenniemi, Sompasaari, Nihti, Verkkosaaren etelä- ja pohjoisosa, Hermanninranta, Kyläsaari sekä Hanasaari. Kalasataman keskuksen asuintornit eivät puolestaan kuulu sopimusalueiden piiriin.
Tilojen käytöstä laaditaan järjestyssäännöt, jotka julkaistaan Fisuverkko.fi-asukasportaalissa.