Yhteispihat

 

Yhteiset piha-alueet ovat kaikkien nimetyissä kortteleissa asuvien perheiden ja henkilöiden käytettävissä. Niiden tarkoituksena on helpottaa asukkaiden tutustumista toisiinsa ja lisätä yhteisöllisyyttä Kalasataman alueella.

image-457

Viheristutuksia, raitista ilmaa, kesäistä grillausta ja lasten leikkiä. Yhteispihoilla asukkaat pääsevät nauttimaan yhteisöllisyydestä sekä ulkoilmasta. Pihat on suunniteltu siten, että ne palvelevat asukkaita monipuolisesti ympäri vuoden.

 

Nimensä mukaisesti yhteispihojen idea on, että niiden toimintaan ja kehittämiseen osallistutaan yhdessä. Pihoille ovat tervetulleita kaikki korttelien asukkaat heidän vieraitaan unohtamatta. Yhteispihat ovat kuin yhteisiä olohuoneita ulkotiloissa: niiden tarkoituksena on toimia leikki- ja oleskelualueina. Asukkaat saavat tavata, tutustua toisiinsa, viettää aikaa ja harrastaa vapaamuotoisesti jokaisella yhteispihalla.

Kalasataman yhteispihoilla on myös herätetty henkiin osa alueen historiasta. Sompasaari oli aikoinaan kapteeni Sundmanin huvilasaari, mistä juontavat juurensa katujen ja teiden nimetkin. Saaressa sijaitsi tuolloin maankuulu hyötypuutarhaa jossa oli satoja kasvilajeja.

Osa kasvilajeista elää Kalasatamassa jälleen, sillä niitä on istutettu yhteispihoille mittavat määrät.

image-2208

Kalasataman Palvelu Oy hallinnoi ja huoltaa Sörnäistenniemen seitsemää yhteispihaa kortteleissa Dirika, Fiskari, Junkki, Kippari, Stevari, Stuuvari ja Trokari.

Kaikilla kyseisten korttelien asukkailla on oikeus käyttämään myös muiden korttelien yhteispihoja lukuun ottamatta päiväkotikäyttöön tarkoitettuja alueilta. Pihojen käyttöoikeuksia jaetaan siten, että asukkailla olisi oikeus nauttia mahdollisimman monien pihojen käytöstä ja niiden luomasta yhteisöllisyydestä.

Eri pihat on luotu eri teemojen mukaan. Yhteispihalta saattaa löytyä poikkeuksellisen paljon tekemistä lapsille ja lapsiperheille, tai se on saatettu suunnitella erityisesti senioreja silmällä pitäen. Eikä pihan teema tietenkään tarkoita sitä, etteivätkö kaikki kortteleiden asukkaat olisi tervetulleita jokaiselle pihalle. Koirankin saa ottaa mukaan!

Yhteispihat & huoltokartat

Sörnäistenniemi

Lue lisää Stevarin yhteispihasta.

Avaa PDF

image-2226
image-2227

Lue lisää Trokarin yhteispihasta.

Avaa PDF

image-2228
image-2225

Lue lisää Stuuvarin yhteispihasta.

Avaa PDF

image-2229
image-2230

Lue lisää Junkin yhteispihasta.

Avaa PDF

image-2222
image-2223

Lue lisää Kipparin yhteispihasta.

Avaa PDF

image-2224
image-2212

Lue lisää Fiskarin yhteispihasta.

Avaa PDF

image-2214
image-2215

Lue lisää Dirikan yhteispihasta.

Avaa PDF

image-2201
image-2202

Lue lisää yhteispihoihin liittyvistä julkisista ja yksityisistä ulkoilutiloista.

Avaa PDF

image-2221

Kalasataman Palvelu 2 Oy hallinnoi ja huoltaa Sompasaaren sekä Verkkosaaren eteläosaan Capellan puistotien kortteleissa yhteensä kymmentä yhteispihaa.

Myös Kalasataman Palvelu Oy 2:n hallinnoimilla yhteispihoilla tarkoituksena on, että kaikilla toiminta-alueen asukkailla on oikeus myös muiden kuin oman korttelinsa pihan käyttöön.

Yhteispihat & huoltokartat

Lue lisää Verkkosaaren yhteispihoista.

Avaa PDF

image-2220
image-2199

Lue lisää Sompasaaren yhteispihoista.

Avaa PDF

image-2203
image-2204
image-2205
image-2206
image-2207
image-2216
image-2218
image-2216

Tee vikailmoitus yhteispihoista

 

Kiinteistöhuolto MAK Oy

Asiakaspalvelumme auttaa sinua numerossa: 020 7303300. Asiakaspalvelu on avoinna arkisin klo 8.30–16.00. Voit olla meihin yhteydessä myös sähköpostitse: [email protected]

Toimistoaikojen ulkopuolella sinua palvelee huoltopäivystys 24/7, jonka tavoitat samasta numerosta: 020 7303300.

Ajankohtaista

 

Palveluyhtiöt tiedottavat toiminnastaan ja ajankohtaisista asioista, jotka koskevat alueen asukkaita. Tältä sivulta löytyy tietoa siitä, mitä muutoksia ja uusia mahdollisuuksia asumiseen on tulossa.

image-119