Yhteiskerhotilan rakennustyöt lähtivät käyntiin vuodenvaihteessa ja jatkuvat vuoden 2025 aikana.
Koksikadun ja Parrulaiturin kulmassa olevalla tontilla on riittänyt vilskettä vuoden 2025 alusta. Rakennuksen peruskiven muuraustilaisuus järjestettiin 28. tammikuuta. Tilaisuudessa juhlistettiin Kalasataman alueen ensimmäisen palveluyhtiöiden yhteiskerhotilan toteuttamista.
Yhteiskerhotilahanke on edennyt sujuvasti, vaikka pieni tontti aiheuttaa rakentamiselle jonkin verran logistisia haasteita.
”Hanke on sujunut suunnitelmien mukaisesti, ja olemme selvinneet muutamista haasteista hyvällä yhteistyöllä ja tehneet töitä sen eteen, että pysymme aikataulussa”, kohteen rakennuttajapäällikkö, A-Insinöörien Riku Lehtiö, valottaa.
Maaliskuussa toteutettiin runkoasennuksia
Rakentaminen jatkuu runkoasennuksen jälkeen ensimmäisten seinien pystyttämisellä ja vesikaton asennuksella. Toinen suuri työvaihe on julkisivun lasituksen toteuttaminen. ”Rakennuksen julkisivussa on paljon lasipintaa, joten se on merkittävässä roolissa”, Lehtiö kertoo. Tämän jälkeen rakentaminen jatkuu sisätöiden parissa.
Lehtiö korostaa, että hanketta on edistetty erittäin hyvässä yhteistyössä sen eri toimijoiden kesken. Rakennuksen tilaajana toimivat Kalasataman Palveluyhtiöt Oy ja Kalasataman Palvelu Oy 2 ja kohteen rakennusurakoitsija on Arkta Rakennuskultti Oy.
”Meillä on erittäin hyvä porukka toteuttamassa työtä, ja uskon, että työ jatkuu hyvissä merkeissä”, Lehtiö summaa.
Yhteistiloja kalasatamalaisten käyttöön
Meren äärelle nouseva rakennus heijastaa sijaintinsa historiaa, mihin myös venekatosta tarkoittava Talas-nimi viittaa. AOR Arkkitehdit Oy voitti Talas-ehdotuksellaan vuonna 2022 kohteesta järjestetyn arkkitehtuurikilpailun. Ehdotus erottui edukseen muun muassa sen monipuolisten käyttömahdollisuuksien sekä historiallinen tuntunsa ansiosta.
Rakennukseen sijoitetaan muun muassa monitoimitilaa, kahvila sekä sauna merellisine terasseineen. Rakennus on suunnattu alueen palveluyhtiöiden osakasyhtiöiden ja näiden asukkaiden käyttöön. Sen suunnittelussa on huomioitu eri-ikäiset käyttäjäryhmät aina lapsista vanhuksiin. Tällä hetkellä yhteiskerhotilaan haetaan kahvilatoimijaa.
Päivitämme rakentamisen etenemisestä vuoden 2025 aikana.