Takaisin
Yritykset Kalasataman alueella: Janina’s Beauty & Spa

Janina Kettusen perustama Janina’s Beauty & Spa on toiminut Kalasatamassa maaliskuusta 2020 lähtien. Rannan läheisyydessä sijaitseva kauneushoitola tarjoaa muun muassa kauneudenhoitopalveluita, kuten kasvo- ja jalkahoitoja, hieronta- ja parturi-kampaamo-palveluita.

 

Miten ja milloin yrityksesi on saanut alkunsa?

Olen työskennellyt jo jonkin aikaa kosmetologina, mutta tämä on ensimmäinen oma liiketilani. Vuokrasin tilat tammikuussa 2020 ja pintaremontin jälkeen avasin ovet saman vuoden maaliskuussa. Silloin iskivät pahimmat koronarajoitukset päälle, mutta yritystoiminta lähti tilanteeseen nähden hyvin käyntiin.

Millainen Kalasatama on sijaintina, ja viihdytkö täällä yrityksesi puolesta?

Yrittäjänä viihdyn alueella todella hyvin. Kulkuyhteydet ovat hyvät: tänne pääsee bussilla ja metrolla nopeasti Helsingin sisältä, ja Vantaaltakin pääsee nopeasti autolla sekä osalla julkisista. Kalasatama on paikkana myös erittäin rauhallinen – mitään epämiellyttävää ei ole tullut vastaan.

On myös hyvä, että rakentaminen jatkuu ja kulkuyhteydet paranevat entisestään esimerkiksi Kruunusillat-hankkeen myötä. Se tuo varmasti vielä paremmat yhteydet Itä-Helsingin eri alueilta. 

 

”Yrittäjänä viihdyn alueella todella hyvin. Kalasatama on paikkana myös erittäin rauhallinen.”

– Janina Kettunen, Janina’s Beauty & Spa

 

Mitä alueella pitäisi yrittäjien näkökulmasta vielä kehittää?

Yrittäjän näkökulmasta toivoisin alueelle enemmän parkkipaikkoja – asiakkailla on välillä ollut vaikeuksia löytää niitä. Paikkoja on rajoitetusti saatavilla ja vain vähäksi aikaa kerrallaan. Redissä sijaitseva HSL:n lipulla liityntäpysäköinti olisi pidempiaikainen vaihtoehto, mutta tästä kovin moni ei tunnu tietävän.

Ei-yrittäjän näkökulmasta olisi ihanaa, jos täällä olisi hieman enemmän vehreyttä. Toki näin varmasti käykin, kun rakennustyömaat väistyvät. 

 

Janina’s Beauty & Spassa tarjotaan erilaisia kauneudenhoitoalan palveluita.

 

Minkälaisia tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on yritykselle?

Toivottavasti olemme täällä pitkään. Toivon myös, että saamme jossain vaiheessa lisävahvistusta meidän tiimiin. Tällä hetkellä työskentelemme parturi-kampaaja Miian kanssa täällä kahdestaan. Lisäosaamisen myötä pystymme kenties kasvattamaan palveluvalikoimaa entisestään.

Janina’s Beauty & Spa palvelee osoitteessa Sörnäistenlaituri 5 L 1 maanantaista perjantaihin kello 10–18, lauantaisin ja sunnuntaisin sopimuksen mukaan.