Takaisin
Teurastamolla järjestetään perinteiset joulumarkkinat 17.–18. joulukuuta – mukana yli 80 myyjää

Suosiotaan kasvattanut Teurastamon joulumarkkinat -tapahtuma järjestetään tänä vuonna jo yhdeksännettä kertaa. Paikalla on yli 80 myyjää, joilta voi napata mukaan muun muassa herkkuja, käsitöitä ja ainutlaatuista designia.

Joulutunnelma levittäytyy Kellohalliin ja Teurastamon alueelle tänä vuonna 17.–18. joulukuuta, joulua edeltävänä viikonloppuna. Jo perinteeksi muodostunut joulutori kokoaa yhteen tuotteita sekä suomalaisilta että ulkomaisilta yrittäjiltä ja taiteilijoilta.

Teemana sujuvat ja monipuoliset markkinat

”Tänä vuonna pyritään panostamaan markkinoiden sujuvuuteen ja monipuolisuuteen. Tapahtuman uutuutena on, että tilat on jaettu teemoihin”, Teurastamon viestinnästä kerrotaan. Tämä helpottaa alueella kulkemista ja tarjontaan tutustumista.

Kellohalli Markkinasalin valikoima vastaa erilaisiin joulutarpeisiin, niin hyöty- kuin huvikäyttöön. Joulumaahan eli Kellohalliin sijoittuvat puolestaan käsityöläisten ja muut lahjoiksi kelpaavat tuotteet. Herkkustudio, joka sijoittuu Flavour Studion tiloihin, sisältää nimensä mukaisesti joulunajan herkkuja. Paleman design ja taide -osio taiteen ystäville sijoittuu ravintola Palemaan.

Tämän vuoden anti sisältää myös ajankohtaisuutta: Kohta-galleriaan nousee pop up -taidepuoti NO PUTIN NO, jonka tuotto ohjataan Ukrainaan.

 

”Tämän vuoden tapahtuman uutuutena on, että tilat on jaettu teemoihin.” 

– Teurastamo

 

Ruokaa ja juomaa ostosten lomassa

Kävijät voivat nauttia tuttujen Teurastamon ravintoloiden lisäksi markkinoiden ajaksi nousevista ravintoloista ja kahviloista. Muun muassa suosittu Jädelino herää talviuniltaan ja pitää ovensa auki markkinoiden ajan.

Ohjelmassa on huomioitu kaikenikäiset kävijät: Piha-alueella on joulukuusien myyntipisteen lisäksi perheen pienimmille mahdollisuus hyvän mielen poniratsastukseen. 

Teurastamo kannustaa kävijöitä hakemaan lahjojen lisäksi inspiraatiota joulusisustukseen: ”Tarjolla on lahjaideoita koruista asusteisiin ja leluihin sekä puukoista pannulappuihin, leikkokukista kynttilöihin ja paperitaiteeseen, sekä tietysti herkkua jos monenlaista.”

 

Koko myyjälista ja ohjelmakuvaus ovat nähtävissä Teurastamon sivuilla ja Facebook-tapahtumasta.

Teurastamo sijaitsee Kalasataman kulmilla, kävelymatkan päässä REDI:n kauppakeskukselta osoitteessa Työpajankatu 2. Alueelle on vapaa pääsy.