OmaStadi-ehdotukset ovat vuonna 2025 tuoneet Kalasatamaan lisää ulkoliikuntaa sekä suunnitelman talviuintipaikasta.
OmaStadi on Helsingin kaupungin tapa tehdä osallistavaa budjetointia eri alueiden kehittämiseksi, mikä näkyy myös Kalasatamassa. OmaStadin puitteissa kaupunkilaiset voivat tehdä ehdotuksia asuinalueidensa viihtyvyyden ja palveluiden kehittämiseksi ja äänestää ehdotuksista.
Osallistuvassa budjetoinnissa kaikki yli 13-vuotiaat helsinkiläiset voivat sekä tehdä ehdotuksia että äänestää ideoista, joita haluavat edistettävän Helsingissä ja omalla alueellaan.
Osallistavaa kaupunkikehittämistä
OmaStadissa kaupunki on jaettu eri alueisiin, ja Kalasatama kuuluu Keskiseen Helsinkiin, joka kattaa myös esimerkiksi Kallion, Pasilan, Vallilan ja Vanhankaupungin. Alueille on osoitettu myös stadiluotsit, jotka auttavat paikallisia löytämään tarvitsemansa tiedot ja kanavat oman alueensa kehittämiseksi.
Keskisen Helsingin stadiluotsina toimii Gritten Naams, jonka tehtävänä on tukea ja kannustaa paikallisia aluekehittämisen piiriin. Naams kannustaa helsinkiläisiä tuomaan aktiivisesti toiveitaan esiin kaupungin suuntaan.
“Ehdotusvaiheessa ei tarvitse tietää, ovatko ideat toteutettavissa. Arvioinnin voi jättää asiantuntijoille”, Gritten kertoo.
Naamsin mukaan muun muassa liikunta ja vehreys ovat kaupunkilaisten ehdotuksissa aktiivisesti näkyneitä teemoja. Yksi Keskisen Helsingin alueella aiemmin toteutettu merkittävä hanke on ollut jalkautuva päihdetyö, jonka myötä alueelle työllistettiin sairaanhoitaja joulukuusta 2022 marraskuuhun 2024.
Kalasatamassa ulkoliikuntaa ja talviuintipaikka
OmaStadin puitteissa tehdyt ehdotukset ovat johtaneet vuonna 2025 Kalasatamassa ulkoliikuntapahtumiin, kuten puistojumppiin sekä ulkokuntosaliopastuksiin kesän aikana. Alueella on myös parhaillaan tekeillä talviuintipaikka, jonka edistäminen on suunnitteluvaiheessa.
Kalasatamaan sijoitettava talviuinti- ja saunapaikka on koonsa puolesta yksi merkittävimmistä OmaStadi-hanke, kertoo projektikoordinaattori Oleg Jauhonen Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan liikuntapalveluista.
Tämänhetkisen aikataulun mukaan talviuintipaikan suunnittelu toteutetaan vuonna 2025 ja toteutus vuonna 2026. Alustavaksi sijainniksi on valikoitunut Sompasaari, jossa on Jauhosen mukaan tällä hetkellä käynnissä vedenlaatututkimukset. Mikäli vedenlaatu osoittautuu riittäväksi, hanketta edistetään Sompasaaressa.
“Uintipaikaksi suunnitellaan Allas Sea Poolin kaltaista merivesiallasta, jonka yhteyteen sijoitetaan sauna”, Jauhonen kertoo ja huomauttaa, että lopullista konseptia vielä hiotaan.
Alueiden kehittämistä ympäri kaupunkia
Stadiluotsina toimiva Naams toivoo kalasatamalaisten olevan matalalla kynnyksellä yhteydessä häneen tai muihin kaupungin työntekijöihin OmaStadi-toiveidensa edistämisestä.
“Kaupungin palvelupisteistä saa tukea omien ehdotusten tekemiseen ja oikeiden yhteyshenkilöiden löytämiseen”, hän sanoo.
Seuraavan kauden ehdotuskierros käynnistyy 22. syyskuuta 2025.
Tiedot helsinkiläisten tekemistä ehdotuksista sekä suunnitteluun ja toteutukseen edenneistä hankkeista ovat nähtävissä OmaStadi-sivustolla.
Mikä OmaStadi?
- Kaupungin tapa toteuttaa osallistuvaa budjetointia
- Rahoitetaan kaupungin vuonna 2018 perustamalla Osallisuusrahastolla (ent. Lähiörahasto)
- Yli 13-vuotiaille helsinkiläisille mahdollisuus ehdottaa ja äänestää, mihin kaupunki käyttää 10 miljoonaa euroa kunkin kaksivuotisen kauden aikana
- Seuraava ehdotuskierros järjestetään aikavälillä 22.9.–5.10.2025 ja äänestyskierros 11.3.–29.3.2026
- Ehdotukset lähetetään OmaStadi-sivuston kautta