Takaisin
Kalasataman kirjastossa aktiviteetteja lapsille ja nuorille

Lapsille ja nuorille on tarjolla viikoittaisia tapahtumia ja aktiviteetteja syksyn 2024 aikana.

 

Vuonna 2023 avattu Kalasataman kirjasto palvelee erityisesti lapsiperheitä ja nuoria. Redissä sijaitseva paikka toimiikin kohtaamispaikkana monipuolisesti erilaiselle maksuttomalle tekemiselle.

”Haluamme omalla toiminnallamme tukea lasten ja nuorten hyvinvointia alueella”, kirjastonjohtaja Erna Marttila totesi Kalasataman kirjaston avaamisen yhteydessä.

 

Skidien illat torstaisin

Skidien illoissa alle kouluikäisille tarjotaan yhteisohjelmaa vanhemman kanssa. Ohjelma sisältää esimerkiksi iltasatuja, leffoja ja askartelua. 

Ohjelma alkaa klo 17.30, ja kesto vaihtelee ohjelman mukaan. Skidien illat jatkuvat 28.marraskuuta saakka.

 

Kirjaston tiloissa järjestetään monipuolisesti erilaisia tapahtumia.

 

NOT – Nuorten oma tila keskiviikkoisin 

Nuorten oma tila on avoin klo 17 eteenpäin nuorille pelien pelaamiseen tai muiden kohtaamisen parissa, yksin tai tuttujen kanssa. Tapahtuma on tarkoitettu 13–17-vuotiaille. Aktiviteeteista voi valita esimerkiksi PlayStation 5 -konsolin tai lautapelit. Paikalla on nuorten oma työntekijä. 

Nuorten oma tila on avoinna keskiviikkoisin klo 17–19 ja järjestetään 27.11. Saakka.

 

Koululaisten iltapäivätoiminta perjantaisin

Perjantaisin kouluikäisille on tarjolla monipuolista iltapäivätoimintaa. Luvassa on esimerkiksi askartelua, pelejä sekä muuta toiveiden mukaista toimintaa. Toiminnasta vastaa kirjaston henkilökunta. 

Koululaisten iltapäivätoiminta jatkuu 29.11. saakka. 

 

Kaikki tapahtumat ovat maksuttomia. Lisäksi kirjastossa järjestetään syksyn aikana monipuolisesti erilaisia tapahtumia, kuten runotuokioita. Kirjaston tapahtumia voi seurata kirjaston Facebook-sivuilta.  Kalasataman kirjasto sijaitsee Redi-kauppakeskuksen 2. kerroksessa.