Takaisin
Suvilahden tapahtumat kesällä 2026

Suvilahteen saapuu liuta suuria ja pienempiä tapahtumia. Uutuutena alueella koetaan SoundVault Festival toukokuussa.

 

TOUKOKUU

SoundVault Festival tuo elektronisen musiikin Suvilahteen 22.–23.5.

Suvilahteen saapuu toukokuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna uusi SoundVault Festival elektronisen musiikin ystäville. Kolmipäiväisen festivaali kattaa esityksiä yli 40 artistilta, joita ovat muun muassa DaTweekaz, Dimitri K ja Sub Zero Project. Musiikin lisäksi viikonoppua pitää sisällään muun muassa tanssiopetusta ja immersiivisiä kokemuksia.

Tiedot lipuista, ohjelmasta ja hinnoista löytyvät täältä.

 

KESÄKUU

 

Tuska Festival – metallimusiikkia eri puolilta maailmaa tarjolla 26.–28.6.

Yksi Pohjoismaiden suurimmista metallimusiikin tapahtumista, jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan järjestetty Tuska Festival rantautuu Suvilahteen kesäkuun viimeisenä viikonloppuna. Perjantaista sunnuntaihin jatkuvan ohjelman suurimpia nimiä ovat esimerkiksi ikoninen Megadeth, tanskalainen D-A-D sekä suomalaiset Swallow the Sun ja Amorphis. Tapahtuma jakautuu neljälle eri lavalle.

Täysi ohjelma ja lipputiedot löytyvät festivaalin verkkosivuilta.

 

Joukko ihmisiä konsertissa, taustalla Kalasataman tornit
Vuoden 2025 Tuska-juhlintaa. Kuva: Miika Storm / Tuska Festival

 

HEINÄKUU

Viidettä kertaa järjestettävä Jytäkesä Go-Go -festivaalin myötä Suvilahdessa juhlistetaan jälleen rock- ja indie-musiikkia heinä- ja elokuun vaihteessa. Kaksipäiväisen tapahtuman artistit koostuvat pääosin kotimaisista ja skandinaavisista vaihtoehtomusiikin nimistä. Tämän vuoden artisteja ovat esimerkiksi Ismo Alanko, Litkuklemetti ja Coffinshakers

Jytäkesän tarkempi aikataulu julkaistaan täällä. Lipputiedot löytyvät festivaalin verkkosivuilta.

 

ELOKUU

Flow Festival jatkaa jatkaa yhä Suvilahdessa 14.–16.8. 

Flow Festival ei petä tänäkään vuonna, kun vuosittainen musiikki- ja kaupunkikulttuuritapahtuma ulottuu Suvilahden jokaiseen nurkkaan elokuun puolivälissä. Kolmen päivän tapahtumassa nähdään lähes 150 artistia eri puolilta maailmaa. Tämän vuoden vetonauloja ovat muun muassa Florence + The Machine, Nick Cave & The Bad Seeds, J. Karjalainen sekä lukuisat DJ-artistit. 

Lipputiedot löytyvät festivaalin sivuilta. Hinnat nousevat 1.6. alkaen.

 

Ihmisiä juhlimassa puiden keskellä kesällä
Flow Festival ulottuu koko Suvilahden alueelle. Heineken Backyardilla eli Flow’n takapihalla koettiin musiikkiesityksiä myös kesällä 2025. Kuva: Flow / Petri Anttila

 

Lavalla nainen seisomassa vihreää näyttöä vasten, näytöllä lukee Flow Talks
Flow Festival Talks -puheohjelmakokonaisuus täydentää Flow-viikonlopun ohjelmaa. Kuva: Riikka Vaahtera / Flow Festival

 

 

Pienempiin tapahtumiin, joita järjestetään alueella pitkin kesää, voi tutustua Suvilahden omilta sivuilla.