Juhana Isohanni on asunut Sompasaaressa vuoden 2018 lopusta lähtien. Aiemmasta asuinpaikastaan Merihaasta käsin hän on seurannut alueen kehitystä jo vuosien ajan. Nopeasti kehittyvä Kalasatama jatkaa yhä kasvuaan, millä on moninaisia vaikutuksia paikallisille asukkaille.
Milloin ja miksi muutit Kalasataman alueelle?
Muutin Sompasaareen loppuvuodesta 2018. Muuttamiseen oli monia syitä: moderni ympäristö, uusi ja huoleton asumismuoto, nykyaikainen talotekniikka ja monenlaiset asiat, jotka tukevat arjen asumista. Asuin aiemmin Merihaassa 15 vuoden ajan, ja olen seurannut Kalasataman alueen kehitystä jo pitkään. On erittäin mielenkiintoista seurata valmistuvan kaupunginosan matkaa ja alueen muovautumista asuinalueeksi.
Miten olet viihtynyt alueella?
Olen viihtynyt hyvin, ja yleiskuva on varsin positiivinen. Jokaisella alueella on tietysti omat haasteensa. Kehittyvällä alueella rakennustyöt hankaloittavat välillä päivittäistä liikkumista, mutta kun välillä muistuttaa itseään isosta kuvasta, minne aluetta ollaan vuosien saatossa kehittämässä, pienten päivittäisten viivästysten merkitys ei ole kovin suuri. Toivoisin suunnittelijoiden kuitenkin muistavan, että aluetta tulee kehittää kaikkien, myös tulevaisuuden liikennevälineiden ehdoilla.
Mikä on parasta Kalasatamassa?
Kalasatama sopii sijaintinsa puolesta minulle erinomaisesti: täältä liikkuminen on tarpeeksi helppoa tarvitsemiini suuntiin eri kulkuneuvolla. Samalla itäisen kantakaupungin palvelut sijaitsevat kävelyetäisyydellä. Luonto on myös lähellä, ja käyn esimerkiksi Mustikkamaalla paljon lenkkeilemässä.
Hyödynnän myös paljon lähipalveluita: Redissä käyn viikoittain ja siellä hoituu yli 90 prosenttia päivittäisistä ruokatavaraostoksista. Alueen ravintolapalveluitakin hyödynnän aktiivisesti.
”On mielestäni kaikkien etu, kun alueelle rakennetaan uutta ja täällä järjestetään tapahtumia.”
– Juhana Isohanni, Palvelu 2 Oy:n asukasjäsen
Mitä kehitettävää alueella on?
Jätkäsaaren tavoin täällä ei ole olemassa olevaa puustoa, ja uusi kasvusto ei tunnu lähtevän kunnolla kasvuun. Luonnon läsnäoloa toivoisin jossain määrin lisää. Meren läheisyyttä voisi hyödyntää enemmän: esimerkiksi uintimahdollisuuksia, kuten uintipaikkoja ja talviuintipaikkoja voisi tuoda alueelle.
Alueen identiteettiä voisi myös jossain määrin parantaa. On mielestäni kaikkien etu, kun alueelle rakennetaan uutta ja täällä järjestetään tapahtumia, sillä se lisää Kalasataman tunnettuutta ja haluttavuutta myös asuinalueena.
Olet Kalasatama Palvelu 2 Oy:n asukasjäsen. Miten palveluyhtiöiden toiminta näkyy kalasatamalaisten arjessa?
Palveluyhtiöiden toimintamalli ei välttämättä ole kovinkaan tuttu alueelle muuttaville. Helposti käy niin, että alueen asukkaat hyödyntävät palveluyhtiöiden tuottamia palveluita säännöllisesti tietämättään edes asiasta. Tulevaisuudessa Koksikadun ja Parrulaiturin kulmaan rakennettava yhteiskerhotila varmasti lisää palveluyhtiön tunnettavuutta ja merkityksellisyyttä alueen asukkaille. Myös tutustumisen arvoiset, erilaisilla teemoilla rakennetut sisäpihat ovat näkyvä osa palveluyhtiön toimintaa. Kalasataman Palvelut 1 ja 2 ovat täällä alueen asukkaita varten, ja koenkin asukasjäsenen yhdeksi tärkeimmäksi tehtäväksi tuoda asukkaiden ääntä kuulluksi ja sitä kautta osallistaa kaikkia alueen kehittämiseen.