• Linkit

  • We Love The 90’s -festivaali

    Suomen suosituimmalla ysärifestivaalilla aikakauden kuumimmat tähdet!

  • Flow Festival

    Tuoreista tulokkaista ja kaikkien aikojen menestyneimmistä esiintyjistä koostuva Flow’n musiikkiohjelma on valikoima kiinnostavimpia kotimaisia ja ulkomaisia esiintyjiä indie-rockista jazziin ja underground-hiphopin kautta vakiintuneisiin elektronisen musiikin dj-tähtiin. Suvilahden historiallisella voimala-alueella kuullaan myös orkestereita klassisen nykymusiikin saralta sekä tämän päivän kiinnostavimpaan kokeelliseen musiikkiin erikoistunut uniikki The Other Sound -kokonaisuus.

  • Teurastamo

    Teurastamo on Helsingin Kalasataman kupeessa uutta kaupunki- ja ruokakulttuuria kuhiseva entinen teurastuslaitos vuodelta 1933, joka avattiin kaupunkilaisten käyttöön syksyllä 2012.

  • Suvilahti

    Suvilahdessa vuokralaisia löytyy kirjailijasta panimobaariin ja graffitigalleriasta ravintolaan. Tilojen remontoinnin edetessä alueelle odotetaan lisää ympärivuotista yleisölle avointa toimintaa etenkin esittävien taiteiden, uuden sirkuksen ja teatterin kentältä.

  • Stadin Panimobaari

    42-asiakaspaikkainen Panimobaari sijaitsee panimomme yhteydessä Helsingin Suvilahdessa. Täällä voit maistaa StaPan oluet niiden alkulähteillä, sillä suurin osa hanatilasta on pyhitetty omalle tuotannolle. Lisäksi laaja pullovalikoimamme sisältää maahantuontimme kautta roppakaupalla niin belgialaisia klassikoita kuin vaihtuvia erikoisuuksia ympäri maailman.

    Järjestämme panimobaarissa myös tastingeja ja tapahtumia.

  • Korkeasaari

    Korkeasaaren eläintarha perustettiin jo aikanaan opiksi ja valistukseksi, jotta kansanpuistossa olisi ylentävää ajanvietettä. Luonto- ja ympäristötietouden välittäminen on yhä edelleen eläintarhan tärkeimpiä tehtäviä. Ympäristömme muuttuessa eläintarha on kuin ikkuna luonnon monimuotoisuuteen, erilaisiin elinympäristöihin ja niiden eläimistöön.

  • Magito Oy

    Magito on monipuolinen visuaalinen toimintakeskus Helsingin Suvilahdessa.

    Magito toimii usean kuvaustilan vuokrastudiona ammattikuvaajille ja sen pitkäaikaisesti vuokrattavat työhuoneet muodostavat HUB -yhteisön luovien alojen toimijoille. PopUp Gallery täydentää Magiton 25 vuotta menestyneesti kestänyttä aktiivista ja kansainvälistä tapahtumatoimintaa ja yksityistilaisuuksia.

  • Teurastamo

    Teurastamo on Helsingin Kalasataman kupeessa uutta kaupunki- ja ruokakulttuuria kuhiseva entinen teurastuslaitos vuodelta 1933, joka avattiin kaupunkilaisten käyttöön syksyllä 2012.

  • Suvilahti

    Suvilahden entisen sähkövoimalan ja kaasulaitoksen alueeseen kuuluu yhdeksän rakennusta, kaksi kaasukelloa ja piha-alue. Suvilahden kulttuurikeskuksessa vuokralaisia löytyy kirjailijasta panimobaariin ja graffitigalleriasta ravintolaan. Alueen toimintamalli on samantyyppinen kuin Suomen suurimmassa kulttuurikeskuksessa Kaapelitehtaalla Ruoholahdessa.

  • Rantakesä

    Rantakesässä 2017 kuka tahansa saa järjestää yleisötapahtuman 19 yllättävässä paikassa Helsingin ja Espoon rannoilla – tapahtumaetikettiä noudattaen!

  • Pääkaupunkiseudun luontoretkikalenteri

    PDF-muotoinen infopaketti ja retkikalenteri.

  • Kalasatamassa tapahtuu 2017

    Yhteenveto Kalasataman rakentamisesta ja kehittämisestä vuonna 2017.